keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Järjestöjen talo vauhdittaa yhdistystoimintaa

Oriveden Järjestöjen talo -hanke on lähtenyt vauhdilla käyntiin.

Hankkeen tavoite on tukea Oriveden kolmatta sektoria ja heidän tarpeitaan sekä lisätä keskinäistä yhteistyötä ja yhteistyötä kaupungin kanssa. Kantri ry on puoltanut rahoitusta hankkeelle.

 Hankkeessa järjestetään muun muassa erilaisia koulutuksia ja tapahtumia.
- Yhdistyskentällä toivottiin apua viestintään, joten hienoa, että koulutus järjestyi yhteistyössä Kantrin ja Oriveden Sanomien kanssa, hankekoordinaattori Piia Hannila kertoo.

Oriveden kaupungintalon vieressä sijaitseva Järjestöjen talo toimii yhdistysaktiiveille matalan kynnyksen kohtaamispaikkana. Järjestöjen talossa kokoontuu esimerkiksi tietotekniikkapaja, peli-, laulu-, käsityö- ja matkailukerho ja SPR:n Lähimmäisen kammari. Talossa toimii myös Infokahvila, jossa kerrotaan paikallisesta vapaaehtoistyöstä.
- Tupa on aina täynnä väkeä, kun jotain tapahtuu, Hannila kiittää.

Piia Hannila muistuttaa rekisteröitymään vapaaehtoistyo.fi -sivustolle ja ilmoittamaan vapaaehtoistehtäviä. Sivustolla vapaaehtoistoimijat voivat etsiä itselleen soveltuvaa työtä.

Hankekoordinaattori Piia Hannila.



Tulevaa toimintaa Järjestöjen talossa


Vanhojen ihmisten ulkoiluavustajien koulutus (osa 2)

Oriveden seniorit luonnossa 1.4. klo 10-15

Muutama paikka on vielä vapaana koulutukseen.



Järjestöjen talossa 20.5. kevätmarkkinat

Yhdistysten mahdollista tulla esittelemään toimintaansa ja hoitaa varainkeruuta. Ilmoittautumiset Piialle, suunnittelukokous huhtikuussa.



Suomi100-tapahtumia

·         9.6. Puistopiknik

·         4.8. nuoren oma tapahtuma

·         toiminnallinen joulukalenteri



Lisätietoa Facebookissa: https://www.facebook.com/OrivedenJarjestojenTalo/?fref=ts



Teksti ja kuvat: Vilja Pylsy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti