perjantai 29. syyskuuta 2017

Maaseudun mielikuvat


Osallistuimme Maaseutuparlamenttiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jättitapahtuma järjestettiin Leppävirralla Pohjois-Savossa ja se kokosi yhteen kaikkia maaseudusta kiinnostuneita aina yksittäisistä maaseudun asukkaista maaseutua työkseen kehittäviin, mediapersoonista kansanedustajiin, maaseutututkijoista yrittäjiin. Yhteensä koolla oli noin 800 henkeä, järjestäviä tahoja oli nelisenkymmentä ja vapaaehtoisia tapahtuman työntekijöitä noin 150. Maaseutuparlamentilla on omat, varsin informatiiviset sivut: http://www.maaseutuparlamentti.fi/maaseutuparlamentti

Ohjelma oli tiivis ja asiaa paljon. Itselleni jäi päällimmäiseksi mieleen tapahtumasta kolme asiaa. Ensinnäkin se valtava tsemppi kaikille maaseudun ihmisille. Elämä maaseudulla, kylissä ja kannonnokissa näyttää kaiken kaikkiaan valoisalta jatkossakin. Toisekseen tapahtumassa keskusteltiin paljon maaseudun mielikuvista ja miten ne vaikuttavat kehitykseen ja kehittämiseen. Kolmas asia oli hyvinvointi, jonka itse koen suurena maaseudun mahdollisuutena, ja josta olen aiemminkin kirjoittanut. Palaan tähän asiaan vielä myöhemmin, mutta nyt hieman pohdiskelua mielikuvista.

Lauantaina aamupäivällä seurattiin keskustelua maaseudun mielikuvista, jossa mukana olivat tutkimusjohtaja Torsti Hyyryläinen, kunnanjohtaja Tytti Määttä, Ylen aluetoiminnan päällikkö Jyri Kataja-Rahko, kolumnisti Tuomas Enbuske, tubettaja Reetta Harjunen sekä MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi.

Mielikuvakeskustelua moderoi toimittaja Annika Damström

Huomasin nyökytteleväni useimmiten Määtän argumenteille. Hän on kirjoittanut keskustelun pohjalta blogikirjoituksen, joka löytyy täältä: http://tyttimtt.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242411-paritusta-uhkapeleja-ja-huumeita-mita-maaseutu-oikeasti-kaipaa

Yksi keskustelussa pohdittu asia oli median rooli siinä, millaisia mielikuvia suurelle yleisölle maaseudusta muodostuu. Kaupunkilehtien uutisointi on usein valitettavan negatiivista: puhutaan paljon kuolevista kylistä ja autioituvasta maaseudusta. Mielikuvat ovat myös valitettavan usein jämähtäneet jonnekin heinäseipäiden aikoihin, tai se saattaa olla hyvin kapea. Useamman kerran olen itse törmännyt ihan koulutettujen ihmisten taholta käsitykseen, että maaseutu ja maatalous ovat kutakuinkin sama asia. Erityisesti silloin, kun hajarakentamisasia mylläsi Tampereen seutukunnassa, saatiin olla selittämässä korkeassa asemassa oleville viranhaltijoille, että maaseutuyrittäjyys käsittää myös mm. matkailua, elintarvikkeiden jatkojalostusta, erilaista käsityöläisyyttä, muihin kuin tuotantoeläimiin liittyvää yrittäjyyttä – kaikenlaista, mihin tarvitaan maaseutuympäristöä syystä tai toisesta.

Toisaalta positiivinen uutisointi on sitä, että esitellään maaseudulla sijaitsevia erikoisuuksia, jotka usein ovat jotenkin hassuja tai hulluja – erityisen usein näihin törmää kympin uutisten loppukevennyksissä. Nykyaikaisen maaseudun tavallisesta elämästä – kuten yhteisöllisyydestä ja innovatiivisista yrityksistä – uutisoivat usein maaseutumediat, joiden kohderyhmää on varmaankin enimmäkseen maaseutuväestö.

Suunnilleen tässä kohtaa Enbuske, joka odotetusti oli kommenteissaan hyvin maaseutuvastainen, esitti ehkä ainoan järkevän asiansa: hän totesi, että uutinen kertoo asiasta, joka poikkeaa tavanomaisesta. Näin ollen voi kärjistäen sanoa, että hyvässä maailmassa uutiset ovat huonoja ja huonossa maailmassa hyviä. Onko siis maaseudun ongelma tässä kohtaa se, että hyvinvointivaltiossa jostain ne huonot uutiset on revittävä?

Tärkeä keskustelussa esille noussut pointti oli kuitenkin se, että nykyisen sosiaalisen median ynnä muun digilisaation aikana jokainen meistä, joka twiittaa, fasettaa, bloggaa tai vloggaa, tuottaa uutisia ja mediasisältöä ja näin ollen vaikuttaa myös mielikuvien rakentumiseen. Tämä kannattaa pitää mielessä ja kantaa maaseudun lippua kaikissa kanavissa!

Samalla pitäisi kuitenkin muistaa jättää ylimääräinen romantisointi pois ja perustaa maaseudusta viestiminen realismille. Emme kai halua, että maaseudulle tulijat ovat liiallisen vaaleanpunaisen hattarahötön vallassa ja ehkä pettyvät karvaasti, jos ei maaseudun arki vastaakaan odotuksia. Näitäkin tarinoitakin kuulee. Joten tyytykäämme vaaleanvihreään sammalenpehmeyteen!

Ehkä maatilan pihalla kanoinensa vapaana tallustava kukko ei parhaiten edistä mielikuvia nykymaaseudusta. Tämä komea tapaus laumoineen oli silti maaseuturetkellämme kuvatuin tyyppi. Maaseutuparlamentissa järjestettiin perjantaina kymmeniä erilaisia retkiä.

Useampaan otteeseen viikonlopun aikana tuotiin myös esille kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu ja kuinka siitä vihdoin ja viimein tulisi luopua. Suomi on kokonaisuus erilaisia ympäristöjä, ja siinä missä maaseutualueet ovat hyvin erilaisia – esimerkiksi Lappi ja saaristo - myös kaupunkiseudut ovat erilaisia. Mukaan mahtuu maaseutukaupunkeja ja kaupunkikyliä. Kaikkia tarvitaan, maaseutu tulee toimimaan ympäristönä myös tulevaisuuden toiminnalle, esimerkiksi kiertotaloudelle ja hyvinvoinnin edistämiselle.

Peukku uusille mielikuville, jotka perustuvat alueiden vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin!

Ja tähän jälkipalaksi sopiikin erinomaisesti Maaseudun tulevaisuuden juttu tältä viikolta: ”Kolumnistit lyövät maaseutua väärin mielikuvin – tilastotieto kertoo menestyvistä maakunnista”. Jutussa kommentteja myös Maaseutuparlamentin keskustelussa mukana olleilta Hyyryläiseltä ja Kataja-Rahkolta. Lue juttu tästä:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/kolumnistit-ly%C3%B6v%C3%A4t-maaseutua-v%C3%A4%C3%A4rin-mielikuvin-tilastotieto-kertoo-menestyvist%C3%A4-maakunnista-1.207214


Anna Kulmakorpi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti